Helsinkiläiset ovat monen mittarin mukaan terveempiä kuin kaikki suomalaiset keskimäärin. Esimerkiksi kun Kelan sairastavuusindeksissä koko maan tasoa merkitään luvulla 100, niin Helsingin ikävakioitu luku vuonna 2017 oli 88,5. Kelan indeksi lasketaan erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen, työkyvyttömien osuuden ja kuolleisuuden perusteella, ja mitä matalampi luku on, sitä vähemmän näin mitattua sairastavuutta esiintyy. Vastaavasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottaman sairastavuusindeksin luku oli vuosina 2013–2015 Helsingissä 80,9. Tässä indeksissä on mukana seitsemän eri sairausryhmää, joita kuvataan muun muassa ilmaantuvuuden, esiintyvyyden, lääkekorvausoikeuksien, työkyvyttömyyseläkkeen perusteiden sekä sairaalahoitojaksojen näkökulmasta.

Kelan kansantauti-indeksissä ainoastaan psykooseja esiintyi Helsingissä saman verran kuin Suomessa keskimäärin, mutta kaikkia muita kansantaudeiksi luokiteltuja sairauksia vähemmän. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen sairastavuusindeksin mukaan ainoastaan syöpäindeksi (107,1) ylitti koko maan tason. Esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinsairausindeksi (51,3) oli huomattavasti koko maan keskiarvoa alhaisempi.

Myös iäkkäät helsinkiläiset vaikuttavat olevan kaikkia suomalaisia hieman terveempiä. Tämä näkyy myös helsinkiläisten koetussa terveydessä. Terveytensä keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi kokevien osuus on Helsingissä sekä miehillä että naisilla pienempi kuin koko maassa keskimäärin (ks. alla oleva kuvio). Iän myötä huonon terveyden kokemukset yleistyvät siten, että 75 vuotta täyttäneistä helsinkiläismiehistä 62 prosenttia ja -naisista 66 prosenttia koki terveytensä huonoksi. Koko maan tasolla osuudet ovat hieman suuremmat.

Väestöryhmien välillä on kuitenkin suuria terveyteen, toimintakykyyn ja elintapoihin liittyviä eroja, jotka heijastavat sosiaalisten olosuhteiden vaikutusta. Näitä eroja voidaan nähdä muun muassa sukupuolen, siviilisäädyn, äidinkielen, sosioekonomisen aseman sekä asuinalueen muodostamien väestöryhmien välillä. Erot ovat erityisen suuret sosioekonomisten – koulutustason, ammattiaseman ja tulojen mukaisten - ryhmien välillä. Paremmassa asemassa olevien terveys ja toimintakyky ovat keskimäärin paremmat ja kuolleisuus pienempää kuin huonommassa sosiaalisessa asemassa olevilla.

Tämä näkyy myös helsinkiläisten ikäihmisten osalta, vaikka suhteelliset erot ovatkin pienemmät kuin työikäisillä. Seuraavassa kuviossa on laskettu 70-vuotiaiden miesten ja naisten jäljellä oleva elinajanodote koulutuksen mukaan. Vähiten elinvuosia on jäljellä perusasteen koulutuksen varassa olevilla helsinkiläismiehillä, 13,0 vuotta ja eniten korkea-koulutuksen suorittaneilla naisilla, 18,7 vuotta. Miehillä ero perusasteen ja korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden välillä oli 3,2 vuotta eli korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden jäljellä oleva elinajanodote on 20 prosenttia pidempi. Naisilla vastaava ero koulutusryhmien ääripäiden välillä oli 2,3 vuotta eli noin 12 prosenttia. Elinajanodotteesta enemmän tietoa kohdassa Kuolleisuus, elinajanodote sekä terveet elinvuodet.

Myös kokemus omasta terveydentilasta vaihtelee sosioekonomisen aseman mukaan. Seuraavassa kuviossa esitetään terveytensä keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi kokevien osuus 75 vuotta täyttäneessä helsinkiläisväestössä. Naisilla koulutustaso on selkeästi yhteydessä koettuun terveyteen: matalan koulutustason omaavilla osuus oli 73 prosenttia, keskitason koulutuksen saaneilla 68 ja korkean koulutustason suorittaneilla 62 prosenttia. Miehillä sen sijaan koettu huono terveys ei eronnut kahdessa alemmassa koulutusryhmässä, joissa osuus oli noin 72 prosenttia. Miehillä keskitason koulutusryhmä tosin on pieni, mikä saattaa vaikuttaa tulokseen. Sen sijaan korkean koulutustason miehistä vain 57 prosenttia koki terveytensä keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi.

Myös alueiden välillä on suuria eroja terveydessä ja kuolleisuudessa (Mäki 2015). Alue-erot johtuvat kuitenkin pääsääntöisesti siitä, että eri alueilla asuu terveyteen yhteydessä olevien sosiaalisten ja sosioekonomisten tekijöiden suhteen erilaisia asukkaita. Suurin osa alue-eroista johtuukin tällaisista rakenteellisesti tekijöistä eli siitä, että ne, joilla on sosioekonomisen taustan mukaisesti pienempi riski sairastua, asuvat useammin samoilla alueilla ja ne, joilla on suurempi riski, toisilla alueilla. Myös alueen ominaisuuksilla tai piirteillä voi olla oma vaikutuksensa terveyteen ja kuolleisuuteen, jolloin puhutaan naapurustovaikutuksista. Tutkimusten mukaan tällaisten kontekstuaalisten vaikutusten merkitys on kuitenkin huomattavasti vähäisempi kuin edellä kuvatun kompositiovaikutuksen (Mäki 2017).

Kirjallisuutta:

  • Mäki, Netta (2015): Elinajanodotteen kehitys Helsingissä alueittain 1996–2014. Kvartti, 2015(2):42–58.
  • Mäki, Netta (2017): Segregaation ja alueiden ominaisuuksien vaikutukset yksilöiden terveyteen. Kvartti, 2017(4): 22-35.
  • Mäki, Netta (2017): Helsinkiläisten kuolleisuus muuta maata korkeammalla tasolla. Miksi sairastavuus silti vaikuttaa vähäisemmältä? Kvartti, 2017(2):18–31.