Sairastavuudesta saadaan tietoa joko suoraan kyselytutkimuksista tai epäsuorasti erilaisten rekisterien kautta. Tällaisia rekisteritietoja ovat muun muassa hoitoilmoitusrekisterin tiedot, erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutetut sekä työkyvyttömyyseläkkeen myönnöt (esim. Mäki 2015).

Suomalaisten ja helsinkiläisten sairastavuudesta saadaan tietoa joidenkin sairauksien osalta esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alueellisesta terveys- ja hyvinvointitutkimuksesta (ATH-väestötutkimus). Kyselyssä sairaudet on tarkennettu kattamaan vain lääkärin toteamia tai viimeisen 12 kuukauden aikana hoitamia sairauksia. Etuna tässä muotoilussa on se, että vastausten luotettavuus yleensä paranee, mitä tarkemmin asia käsitteellistetään.

Alla olevassa kuviossa näytetään näiden sairauksien yleisyys 75 vuotta täyttäneillä koko maassa ja toisaalta Helsingissä. Esimerkiksi sepelvaltimotauti samoin kuin siihen liittyvät riskitekijät – kohonneet veren kolesteroli ja verenpaine – ovat muualla Suomessa yleisempiä kuin Helsingissä. Tämä ero sairastavuudessa nähdään myös erona kuolleisuudessa: Helsingissä sekä miehillä että naisilla on huomattavasti pienempi kuolleisuus iskeemisiin sydänsairauksiin, joista juuri sepelvaltimotauti on yleisin ja joihin myös angina pectoris kuuluu (Mäki & Martikainen 2016). Niin ikään selkäsairaudet ja nivelreuma olivat helsinkiläisillä harvinaisempia kuin muualla maassa asuvilla.

Edellä mainittujen lisäksi ATH-aineistossa on helsinkiläisten osalta tietoa myös muutamasta muusta sairaudesta. Alla olevassa kuviossa näytetään 75 vuotta täyttäneiden miesten ja naisten sairastavuus näihin Helsingissä. Polven tai lonkan kulumavika on hyvin yleinen tämän ikäisillä, ja naisista peräti 56 prosenttia sairastaa sitä. Diabetes on diagnosoitu joka viidennellä tämän ikäisellä, ja se puolestaan on miehillä yleisempi. Niin ikään huomattavasti useampi mies ilmoitti sairastavansa syöpää, ja myös ikävakioitu syöpäkuolleisuus on helsinkiläismiehillä huomattavasti yleisempää kuin -naisilla. Vastaava tilanne on nähtävissä sairastavuudessa ja kuolleisuudessa myös verenkierto- ja hengityselinten sairauksiin. (Mäki & Martikainen 2016.)

Kuten edellä mainittiin, sairastavuuden yleisyyttä voidaan arvioida myös rekisteritietojen perusteella. Esimerkiksi pitkäaikaisiin sairauksiin käytettäviin lääkkeisiin voi saada Kelalta oikeuden erityiskorvaukseen, joka on joko 65 prosenttia tai 100 prosenttia lääkkeen hinnasta. Helsinkiläisistä 75 vuotta täyttäneistä erityiskorvauksiin oikeutettuja henkilöitä oli 63 prosenttia vuonna 2017. Koko maassa vastaavia korvauksiin oikeutettuja oli suurempi osuus, 69 prosenttia. Vuodesta 2010 korvauksiin oikeutettujen osuus on alentunut noin vajaalla prosenttiyksiköllä Helsingissä.

Erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen väestöosuus vaihtelee Ikäryhmittäin siten, että vanhuuseläkeikäisistä oikeutettujen henkilöiden osuus on alimmillaan 65-69 vuotiailla noin 42 prosenttia ja korkeimmillaan 85 vuotta täyttäneillä hieman alle 68 prosenttia ikäryhmästä. Oikeutettujen henkilöiden väestöosuudessa Helsingin ja koko maan välillä on noin 6–7 prosenttiyksikön ero kaikissa ikäryhmissä.

Erityiskorvattaviin lääkeisiin oikeutettujen henkilöiden osuus 70 vuotta täyttäneistä helsinkiläisistä on vuodesta 2010 vuoteen 2017 vähentynyt vajaan kaksi prosenttiyksikköä. Nuorimmissa tämän ikäisten ikäryhmissä osuus on pienentynyt enemmänkin, mutta 85 vuotta täyttäneillä osuus puolestaan on hieman suurentunut. Yhtenä syynä tähän kasvuun voi olla pitkäaikaisesti laitoshoidossa olevien osuuden väheneminen ja pidempään omassa kodissa tai palveluasunnossa asuminen. Kotonaan ja palveluasunnossa asuvat maksavat lääkkeensä itse, laitoshoidossa ne kuuluvat hoitomaksuun. Erityiskorvausoikeudet ovat myös jossain määrin muuttuneet ajanjakson aikana.

Yleisimmät erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeuttavat sairaudet 75 vuotta täyttäneillä ovat krooninen verenpainetauti, sepelvaltimotauti ja siihen liittyvät sairaudet sekä diabetes. Erityiskorvattavien lääkkeiden perusteella arvioitu sairastavuus näyttää olevan huomattavasti yleisempää koko maassa kuin Helsingissä. Tulos on siis samankaltainen kuin väestökyselyn tuottama tietoa. Näistä kahden ensimmäisen sairauden osalta oikeutettujen osuus on pienentynyt kolmen vuoden aikana muutaman prosentin, mutta sen sijaan diabeteksen osalta muutos on ollut toisen suuntainen. Lääkekorvausoikeuksien osuus on kasvanut koko maassa viisi prosenttia, mutta Helsingissä jopa 9 prosenttia.

Kirjallisuutta:

  • Kaikkonen R, Murto J, Pentala O, Koskela T, Virtala E, Härkänen T, Koskenniemi T, Ahonen J, Vartiainen E & Koskinen S. Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen perustulokset 2010-2015. Verkkojulkaisu: www.thl.fi/ath
  • Mäki (2015): Elinajanodotteen kehitys Helsingissä alueittain 1996–2014. Kvartti, 2015(2):42–58.
  • Mäki N & Martikainen P (2016): Kuolleisuus Helsingissä ja muualla Suomessa. Helsingin kaupungin Tietokeskus: Tutkimuksia 2016:5.