Kuolleisuus

Helsingissä kuoli vuoden 2018 aikana 3 313 henkilöä, jotka olivat täyttäneet 75 vuotta eli 72 henkilöä tuhatta ikäryhmän asukasta kohden. Kahdenkymmenen vuoden ajanjakson aikana ikäryhmän kuolleisuus on alentunut noin 23 prosenttia, ja miesten kuolleisuus on alentunut hieman naisia enemmän.

Kuolleisuus kasvaa luonnollisesti iän myötä. Miesten kuolleisuus on naisia suurempaa kaikissa 65 vuotta täyttäneiden viisivuotisikäryhmissä, ja ero on suurin nuorimmissa ikäryhmissä. Viimeisten kahdenkymmenenviiden vuoden aikana kuolleisuus on alentunut kaikissa viisivuotisikäryhmissä sekä miehillä että naisilla, ja alle 80-vuotiaana kuolleiden määrä kunkin ikäryhmän tuhatta asukasta kohden on likimain puolittunut. Myös 80 vuotta täyttäneiden kuolleisuus on alentunut, mutta vähäisemmässä määrin.

Elinajanodote

Kuolleisuuden tasoa mitataan usein vastasyntyneen elinajanodotteella, joka on selkeä ja hyvin ymmärretty mittari. Se tiivistää yhteen lukuun ikäryhmittäisen kuolleisuuden, jolloin väestön ikärakenteen muuttuminen ajassa tai väestön osaryhmien erilaiset ikärakenteet eivät vaikuta siihen.

75-vuotiaiden helsinkiläisten jäljellä oleva elinajanodote vuonna 2018 oli miehillä noin 11 ja naisilla 13,5vuotta. Ne helsinkiläiset miehet, jotka ovat elossa 75 vuoden iässä, tulevat siis keskimäärin saavuttamaan 86 vuoden iän, ja naisilla vastaava ikä on lähes 89 vuotta. Vastaavasti ne helsinkiläiset, jotka ovat elossa 85 vuoden iässä, tulevat puolestaan elämään keskimäärin vielä 6–7 vuotta. Vastasyntyneen elinajanodote on Helsingissä hieman lyhempi kuin koko maassa keskimäärin, mutta 80 vuotta täyttäneiden naisten kohdalla eroa jäljellä olevassa elinajassa ei ole ja miesten elinajanodote on jopa pidempi kuin koko maassa.

Iäkkäiden elinajanodote on niin ikään kasvanut selvästi. Vuosien 1976 ja 2018 välillä 75-vuotiaiden helsinkiläisten miesten ja naisten jäljellä oleva keskimääräinen elinajanodote on kasvanut 4 vuotta. Samassa ajassa on 85-vuotiaille tullut  1,5 vuotta lisää.

Yhä suurempi osa elinajanodotteen kasvusta johtuu iäkkäiden kuolleisuuden pienenemisestä. Kun vastasyntyneen elinajanodote kasvoi miehillä 1970-luvun alkuvuosista vuoteen 2000 mennessä 7,4 vuotta, niin tästä 35 prosenttia johtui 65 vuotta täyttäneiden kuolleisuuden pienemisestä. Naisilla vastaavana ajanjaksona elinajanodote kasvoi 5,7 vuotta ja siitä peräti 65 prosenttia johtui iäkkäiden kuolleisuuden pienemisestä. (Koskinen ja Martelin 2007.)

Iäkkäiden elinajanodotteen kasvu johtuu siitä, että kuolleisuus erityisesti verenkiertoelinten sairauksiin ja syöpiin on pienentynyt. Taustalla on todennäköisesti sekä elintapojen kohentuminen että lääketieteen kehitys. Etenkin syöpien osalta diagnosointi ja hoidot ovat tehostuneet. Toisaalta kuolleisuus alkoholisairauksiin, tapaturmiin, dementiaan ja naisilla myös keuhkosyöpään on iäkkäilläkin suurentunut. Dementiakuolleisuuden yleistymisen taustalla on toisaalta väestön ikääntyminen ja toisaalta dementian yleistynyt käyttö kuolemansyynä. Naisten keuhkosyöpäkuolleisuuden kasvu liittyy tupakoinnin myöhäisempään yleistymiseen naisilla.

Terveiden elinvuosien odote

Iäkkäidenkin elinajanodote on siis kasvanut. Koska sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannukset ovat voimakkaasti sidoksissa henkilön ikään ja menot alkavat kasvaa voimakkaasti 70 ikävuoden jälkeen (Stakes 2006), sillä, missä kunnossa ikääntyvät suomalaiset ovat, onkin suurta yhteiskunnallista kiinnostusta. Keskeinen kysymys onkin, minkälaisia elinajanodotteen kasvun myötä tulevat lisävuodet ovat – toisin sanoen, lisääntyykö terve ja toimintakykyinen elinaika samaa vauhtia kuin elinajanodotekin.

Terveyden ja sairastavuuden määrittely ja mittaaminen on erittäin haastavaa. Tietoa saadaan suoraan kyselytutkimuksista ja epäsuorasti rekisteritietona esimerkiksi erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen osuutena. Kuten edellä todettiin, mitään absoluuttisia terveyden tai sairastavuuden mittaria ei ole olemassa. Tulokset terveiden elinvuosien määrästä ja osuudesta vaihteleekin hieman käytetyn mittarin mukaan.

Terveiden elinvuosien odotteen muutosta voidaan tarkastella epäsuoralla mittarilla. Pitkäaikaissairaiksi on tässä määritelty kaikki erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutetut 65 vuotta täyttäneet henkilöt. Tieto on peräisin Kelan tilastotietokannasta. Alla olevassa kuvassa näytetään sekä elinajanodotteen että terveiden elinvuosien odotteen muutokset miehillä ja naisilla Helsingissä ja koko maassa 2000–2018. Helsinkiläisillä näyttäisi iäkkäiden terveiden elinvuosien odote olevan pidempi kuin koko maassa keskimäärin. Vuonna 2018 helsinkiläismiehen pitkäaikaissairaudesta vapaa elinajanodote oli 7,8 vuotta (44 prosenttia koko elinajanodotteesta) ja suomalaismiehen 6,9 vuotta (37 prosenttia). Vastaavasti helsinkiläisnaisen pitkäaikaissairaudesta vapaa elinajanodote oli 9,8 vuotta (46 prosenttia elinajanodotteesta) ja suomalaisnaisen 8,6 vuotta (39 prosenttia).

Alueellisen vertailun lisäksi kiinnostavaa on tietenkin se, miten terveiden elinvuosien osuus koko jäljellä olevasta elinajanodotteesta on muuttunut. Vuosien 2000 ja 2018 välillä helsinkiläismiesten terveiden elinvuosien odote on kasvanut 1,0 vuodella ja -naisten 0,7 vuodella. Miesten osalta tämä tarkoittaa sitä, että osuus koko jäljellä olevasta elinajanodotteesta on pysynyt ennallaan noin 44 prosentissa. Naisilla puolestaan terveyden elinvuosien odotteen osuus on hieman kasvanut 43 prosentista reiluun 45 prosenttiin.

Kahdessa edellä nähdyssä kuvassa sairastavuuden indikaattorina käytettiin erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen osuutta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen FinSote-väestötutkimuksesta vuodelta 2018 saadaan myös suorempaa tietoa terveydestä. Tutkimuksessa pyydettiin vastaajia arvioimaan itse terveydentilansa viisiportaisella luokituksella. 75 vuotta täyttäneistä miehistä 60 prosenttia kertoi terveydentilansa olevan hyvä tai melko hyvä ja naisistakin 46 prosenttia. Miehet viettävät siis jäljellä olevasta 11,1 vuoden elinajanodotteesta 6,6 vuotta hyvässä terveydentilassa ja naiset puolestaan 13,5 vuoden elinajanodotteesta 6,3 vuotta terveinä.

Kirjallisuutta:

• Parikka S, Pentala-Nikulainen O, Koskela T, Kilpeläinen H, Ikonen J, Aalto A-M, Muuri A, Koskinen S & Lounamaa A. Kansallisen terveys-, hyvinvointi ja palvelututkimus FinSoten perustulokset 2017-2018. Verkkojulkaisu: thl.fi/finsote
• Koskinen S ja Martelin T (2007): Kuolleisuus. Kirjassa Koskinen S, Martelin T, Notkola I-L ym. (toim): Suomen väestö. Helsinki: Gaudeamus, 169–238.